perjantai 15. kesäkuuta 2012

thuja

Tervehdys!

Muutamiin haasteisiin olen aiemminkin osallistunut, mutta nyt ensimmäistä kertaa olen mukana kyjyilemässä. Hieman jännittää, saanko todellakin aloitettua peräti kaksikymmentä työtä reilun kuukauden aikana, mutta paineita en ajatellut ottaa. :) Tarkoituksenani on saada tuhottua mahdollisimman paljon varastoissani pyöriviä lankoja, joille aiemmin en ole keksinyt vielä muuta käyttöä. Mutta toki, jos tarvetta ilmenee, piipahdan lankakaupassakin - tosin todennäköisintä kyllä on, että tulen piipahtamaan lankakaupassa, vaikkei mitään varsinaista tarvetta olisikaan... ;) Tulen raportoimaan töistäni blogissani "Tuijan jutut" ja osa töistä saattaa päätyä Ravelrynkin puolelle.

Päivitys 22.8.2012: Olen ollut koko elokuun reissussa maapallon toisella puolella (ja olen edelleenkin), joten kaikenlainen blogien päivittely ja käsitöiden tekeminen on jäänyt hieman vähemmälle. Mutta siis edelleen olen mukana kyjyilemässä vaikken saanutkaan kahtakymmentä aloitusta tehtyä määräaikaan mennessä. Lista on päivitetty omalta osaltani ajan tasalle.

Päivitys 20.11.2012: Listalla olevat, määräaikaan aloitetut työt on nyt saatu kahta vaille valmiiksi (Fifi-huivi ja siniset miesten sukat). Yhdet aloitetut sukat menivät purkuun, koska malli kyseisellä väriyhdistelmällä ei miellyttänyt silmääni alkuunkaan, listaan ne suosiolla "ei tule koskaan valmistumaan" -kategoriaan.

1. Fifi -huivi (ohje), aloitettu 23.6.
2. Siniset miesten perussukat, aloitettu 2.8. (reissuneule, joka tosin etenee hitaanlaisesti)
3. Vihreä tiskirätti interlocking crochet -tekniikalla (olen näitä tehnyt aiemminkin), aloitettu 22.6. / valmis 22.6.
4. Leevi -pehmolelu (ohje), aloitettu 13.7. / valmis 3.9.
5. Broken Seed Stitch -sukat (ohje) - aloitettu 24.6. / valmis 2.7.
6. Tunika turkoosista Rose Mohair -langasta (malli on vielä päättämättä) - en ehtinyt aloittamaan...
7. Pikkupeitto koukkuamalla, aloitettu 4.7. / valmis 15.7.
8. Isoäidinneliö -jakkaranpäällinen, aloitettu 25.6. / valmis 25.6.
9. Lilat Broken Seed Stitch -sukat, aloitettu 6.7. / valmis 22.7.
10. Kämmekkäät, aloitettu 30.7. / valmis 29.9.
11. Koukutut lapaset, aloitettu 12.7. / valmis 22.7.
12. Koukuttu uunikinnas, aloitettu 11.7. / valmis 15.7.
13. Koukuttu kaulahuivi (Novita: Kevät 2009) - en ehtinyt aloittamaan...
14. Virkattu kissanpesä matonkuteista - en ehtinyt aloittamaan...
15. Vihreä-lilat Broken Seen Stitch -sukat, aloitettu 7.7. / meni purkuun, en aio jatkaa
16. Pinkki tiskirätti interlocking crochet -tekniikalla, aloitettu 17.7. / valmis 7.10.
17. Kissanleluja: palloja, aloitettu 18.7. / valmis 19.11.
18. Kissanleluja: hiiriä, aloitettu 19.7. / valmis 19.11.
19. Ei toteutunut...
20. Ei toteutunut...
Leevi -pehmolelu
Valko-lilat Broken Seed Stitch -sukat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti